Malttamattomana ihmisenä haluan esitellä seuraavat kuvat, vaikka niitä ei ole vielä huoliteltu.

Ensin Passione Ricamon topiary sarjaan kuuluva syksypuu, jonka olin vallan unohtanut tehdä kesällä. Porilaisten ristipistoryhmässä kolme muutakin tekee kyseistä sarjaa ja Sonjahan siellä jo esitteli valmiin syksypuun. Onneksi, tuli meinaan kiire pistellä omakin valmiiksi.

Kankaana on mielestäni aivan ihana pellavakangas nimeltä light mocha. Kaunis ruskean sävy. Vihreän sävyt tässä ovat myös ihan täydelliset.

 

PICT2330.JPG

Sitten jokunen viikko sitten sain käsiini (tilasin Violariumista) minulle ensimmäisen amerikkalaisen ristipistolehden Just cross stitch ja sehän vei niin mennessään, että lehden lukemisen jälkeen aloin siltä istumalta pistellä lehdessä ollutta lumiukkoa.

Uskokaa tai älkää tästä on nyt tulossa ihan ensimmäinen juttu, joka ei päädy tauluksi, vaan koristeeksi. Täytevanu ja taustakangas ja nauha on jo hankittu eli sitten vaan rohkeasti viimeistelemään.

  

PICT2331.JPG

Tässä on myös älyttömän kauniit värit, ei niin perinteiset jouluvärit ollenkaan. Parhaiten värejä kuvaa niiden englantilaiset nimet vanilla pudding, kiwi, cinnamon stick ja sister scarlet. Omani pistelin ihan DMC:N vastaavilla kuitenkin. Kankaana on käsinvärjätty sinertävä kangas.