Jo kuukausi sitten on mennyt perille Belgiaan MailArtryhmän kevätkuorivaihtoon pistelemäni kuori. Omaani odottelen jo vähän malttamattomana edelleen, toivottavasti se saapuu piakkoin turvallisesti perille. Kuoren mallit on Marjolein Bastinin ja ensimmäistä kertaa kokeilin pistellä nimen ja osoitteen ristipistoilla yhden yli. Ne näyttävät oikein kauniilta, mutta osoite vain oli niin pitkä, että ei tahtonut tila riittää. Tätä kirjaintyyliä aion kyllä käyttää jatkossakin.

 

PICT3342.JPG

 

PICT3343.JPG

Viime viikolla valmistui ihanan kesäinen Country Cottage Needleworksin Strawberries. Tykkään siitä tosi paljon ja se päätyy ihan perinteisesti kehyksiin. Se on pistelty 30 count pellavalle Crescent Coloursin ja DMC:n langoilla.

  

 

PICT3454.JPG

Vielä Tildan leikekuvilla tehty äitienpäiväkortti äidilleni. Shoppailukuva sopii paremmin kuin hyvin hänelle, ja täytyy sanoa, että shoppailuhimo on periytyvää lajia, minun lisäkseni jo kolmas sukupolvi on saanut saman geenin :). Esikoisellani on jo vahva taipumus käyttää kaikki samansa rahat samantien, ihan mihin vain, pääasia että saa ostaa. Kuin huomaamatta on itselläni lisääntynyt sivupalkissa löytyvät CCN ja LHN mallit, eli tilauksia on siis tullut tehtyä, vaikka en niitä ole kuvannutkaan. Onkohan se yritys uskotella itselleen, että mitään en ole ostanut...

 

PICT3452.JPG