Lupasin keväämmällä tehdä seuraavaksi jotain jouluista ja tässä sitä olisi:699048.jpg

699049.jpg

Nopea kuvaaja ei ehtinyt taaskaan huolitella töitään eli alemmassa kuvassa oleva kultalanka ei  kuulu työhön vaan on ihan vaan langanpätkää väärässä paikassa. Kangas on myös ihan tavallista yksiväristä valkoista, pöytäliina se sieltä kankaan alta pilkottaa ja antaa vaikutelman monivärisestä kankaasta.

Eli kyseessä on Passione Ricamon Christmas Sampler, jonka sain valmiiksi heti joulun jälkeen viime vuonna. Olin vaan taas kerran liian äkkipikainen ja käytin alkuvaiheessa DMC:n kultalankaa joulukuusessa oleviin kynttilänliekkeihin ja säteisiin, kun en vielä tiennyt että kultaakin voi olla monta eri sävyä. Malliin kuuluu käyttää Rainbow Galleryn kultaa numero PB01, jonka sain omakseni vasta kun siirryin tekemään reunuksessa olevia kultaisia lehdyköitä. Erohan on huomattava ja arvatenkin kynttilöissä oleva kulta alkoi näyttää hivenen huonolta sen toisen kultavärin rinnalla. Koska joulu oli jo ohi ja tavoitteeksi lopulliselle valmistumiselle laitoin joulun 2007, sain hyvällä omallatunnolla siirtää lipastonlaatikkoon tämän työn odottamaan purkamista.

Nyt tuntui olevan sopiva väli siihen hommaan ja yksi ilta tässä vain vierähti ja nyt voin ylpeänä esitellä tämän vuoden ensimmäisen joulutyöni.